Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Yleistä tietoa korukivistä

Maankuoren kiinteistä osista käytetään yleisnimityksenä sanaa kivi. Kivilaji koostuu joko yhdestä tai useammasta mineraalista. Mineraali on kemialliselta koostumukseltaan yhtenäinen, luonnollisella tavalla syntynyt maan osanen. Jalokivestä ei ole yleispätevää määritelmää, koska kaikki kauniit ja harvinaiset mineraalit jotka kestävät kulutusta voivat olla jalokiviä. Lisäksi ihmisten kauneuskäsite muuttuu, on unohdettu jotkut aiemmin arvokkaina jalokivinä pidetyt kun taas jotkut toiset mineraalit ovat kohonneet suureen arvoon. Käsitettä puolijalokivi käytetään paljon, vaikka oikeastaan se on jo vanhentunut käsite. Olisi parempi puhua korukivistä. Gemmologia on jalokiviopin yleismaailmallinen nimi.

Jalokivet ovat kiehtoneet ihmisiä aina. Sanotaan että niillä on ihmistä suojeleva ja jopa parantava vaikutus. Jalokivet ovat saaneet merkityksensä eri uskonnoissa, myös kristinuskonnossa. Jo muinaiset egyptiläiset osasivat hioa korukiviä, tästä on todisteena haudoista löytyneet skarabee-kuoriaiset, joita käytettiin koruina ja amuletteina.

Mineraalin pinnasta heijastuva valo aiheuttaa sen kiillon. Kiilto voi olla timantti-, lasi-, silkki-, helmiäis-, rasva- tai metallikiiltoa ja jopa kokonaan kiiltämätöntä mattaa. Kivet voivat olla läpinäkymättömiä (opaakkeja), läpikuultavia tai läpinäkyviä. Hyvä läpinäkyvyys ja sisäinen puhtaus ovat korkealuokkaisen jalokiven perusominaisuuksia. Tällä hetkellä kalleimpia jalokiviä ovat timantti, rubiini, smaragdi, opaali ja aleksandriitti. Jalokivet myydään karaattipainon mukaan (1 karaatti on 1/5 grammaa) kun taas korukivet grammoittain.

Useat korukivet haalistuvat auringossa, joten säilytä niitä valolta suojatussa paikassa. Helmipaikka.fi toimittaa kaikki korut omassa pussissaan jossa korua voi säilyttää ja kuljettaa mukana.

Olemme keränneet yleis-, historia-, uskomus- ja astrologiatietoa koruissa käytetyistä kivistämme. Toivomme että tästä on sinulle sekä hyötyä että iloa.

Käyttövinkkejä

Mittasuhteiden hahmottamisen helpottamiseksi olemme lisänneet jokaiseen kaulakorutuotteeseen viimeiseksi kuvaksi käyttövinkkikuvan. Kuvasta näet korun summittaisen mittasuhteen suhteessa vartaloon. Saat myös vinkkejä siitä, miten monella tavalla kyseistä korua voit käyttää. Nauti koruista pitämällä niitä eri tavoilla. Kokeile vaikkapa yhdistää rannekoru kaulakoruun niiden lukoista ja saat pitkän korun kaulaasi. Tai solmi helminauha solmuksi kaulaan ja saat siitä lyhyemmän.

helmipaikka_kokomalli_328pix.jpg

Helmipaikan makeanveden helmet

Makeanveden helmet ovat yksilöllisesti erilaisia, sillä simpukan sisälle ei ole asetettu ydintä joka määräisi helmen muodon. Helmet ovat harvoin täysin pyöreitä ja toisaalta erilaisia muotoja on tarjolla: helmitikku, riisinmuotoinen, soikea, perunanmuotoinen, nappimainen, litteä, litteäpohjainen. Helmiä saadaan useissa väreissä: valkoisena, kellertävänä, violettina, ruskeana, punertavana ja tietysti helmeä värjätään lisävärien aikaansaamiseksi. Helmipaikka.fi koruvalikoimaan tutustumalla huomaat miten erilaisia helmikoruja onkaan, Helmipaikasta löydät niin klassiset helminauhat kuin muodikkaat trendi helmikorutkin.

Helmipaikka.fi helmikorut on valmistettu viljellyistä helmistä. Makeanveden helmet ovat nykyisin yleisin myytävä helmityyppi. Viljelty helmi kasvatetaan simpukassa asettamalla simpukan sisälle pieni ärsyke. Simpukka alkaa kehittää helmiäistä ja näin kehittyy aito viljelty helmi. Oikea luonnon helmi kasvaa täysin samalla tavalla, mutta ärsyke joutuu simpukan sisään sattumalta.

Arvokkaimmat helminauhat punotaan solmimalla jokaisen helmen väliin erillinen solmu. Jos helminauha katkeaa, nauhasta irtoaa vain yksi helmi, eivätkä kaikki helmet vieri pitkin lattiaa. Helminauha mukailee kaulan muotoja kauniimmin eikä helmien väliin muodostu pitkiä välejä. Helmet sidotaan silkkiin joka saattaa käytössä venyä jonkin verran, solmut estävät venymisen. Solmut estävät myös kauniita helmiä hankautumasta toisiaan vasten.

Helmien aitoutta on joskus testattu astumalla niiden päälle. Lasista tehdyt helmet menivät rikki. Tätä testiä ei saa tehdä viljellyille helmille, koska ne eivät ole niin kestäviä. Voit tehdä yksinkertaisen testin helmen aitouden toteamiseen. Vedä (pyöritä hitaasti) helmeä kevyesti hammastasi vasten, mikäli se tuntuu kiviselle, karhealle, on helmi aito.

Makeanveden helmi sopii hyvin sekä arki- että juhlakäytöön sillä se kestää kulutusta. Tässä kuitenkin muutamia ohjeita että korusi kestäisi paremmin. (Samat ohjeet koskevat kaikkia ei-jalometallikoruja.) Suojele helmeä kemikaaleilta; hiuslakalta, hajuvedeltä, deodorantilta, rasvalta ja muulta vastaavalta. Myös hikoilu, kuumuus ja vesi voivat vahingoittaa helmiäsi. Älä siis pidä helmiäsi saunassa, suihkussa tai uidessasi. Helmi kestää paremmin jos pyyhit niitä silloin tällöin käytön jälkeen pehmeällä kankaalla. Pyyhi helmet näin myös jos olet vahingossa suihkauttanut niihin jotain yllä mainituista aineista. Varo naarmuttamasta helmeä terävällä esineellä, sillä helmi on aika pehmeää ainetta. Älä säilytä helmikorua irrallaan muiden korujen seassa ettei se naarmuuntuisi. Helmikorua suositellaan säilytettävän silkkipussissa tai samettikorurasiassa. Vanha hyvä ohje on, että korut riisutaan ensimmäisenä ja puetaan viimeisenä.

Sanotaan että helmet parantavat oloa hengitysteiden tulehduksissa. Astrologiassa helmi on Kaksosten kivi.

1272_01.jpg

Tietoa helmikoruissamme käytettävästä hopeasta

Helmipaikka Oy:n korujen hopeaosat on valmistettu 925 Sterling-hopeasta eivätkä ne sisällä nikkeliä. Puhdasta hopeaseosta merkinnällä 999 (jonka hopeapitoisuus on 99,9 % tai enemmän) käytetään erittäin harvoin koruissa, sillä puhdas hopea on pehmeää eikä sitä voida työstää ja muotoilla. Sterling-hopealla tarkoitetaan hopeaa, jossa vähintään 92,5 % pitoisuudesta on puhdasta hopeaa ja loput kuparia.

Hopean ominaisuutena voi ajan myötä olla tummuminen, jota tapahtuu, kun hopea joutuu kosketuksiin ilman kanssa. Hopeaosia hoitamalla korut säilyvät pitkään kauniina. Tähän pätevät samat säännöt kuin helmikoruissa, vältä hopean altistumista parfyymeille, hiuslakalle ja muille kemikaaleille. Hopea kannattaa puhdistaa säännöllisesti. Pöly ja irtolika lähtevät juoksevan veden alla. Voit käyttää hopeakorujen puhdistukseen pehmeitä puhdistusliinoja tai -aineita. Huuhtele koru puhdistuksen jälkeen jos käytät puhdistusaineita, jotteivät ne ärsytä ihoasi.

Hopean sanotaan hidastavan ennenaikaista vanhenemista ja lievittävän kiihtymystä ja huolia.

Kirurginteräs (316L) Stainless steel

Kirurginterästä kutsutaan myös koruteräkseksi. Se onkin erinomainen materiaali koruihin ja siksi se on yleistynyt korumateriaalina huomattavasti viime vuosien aikana. Kirurginteräs on erittäin kestävää materiaalia ja siitä voidaan valmistaa helposti näyttäviä ja silti edullisia koruja. Monelle tutut italialaiset Nomination-korut on valmistettu Stainless steel materiaalista.

Kirurginteräs on käyttöä kestävä materiaali. Se ei naarmuunnu eikä kulu helposti, kuten pehmeämmistä materiaaleista tehdyt korut. Kirurginterästä käytetään nimensä mukaan mm. kirurgisiin välineisiin puhtautensa vuoksi ja sitä voidaan pitää allergiavapaana. Helmipaikan Kirurginteräskorut on nikkelitestattu.

1264_03.jpg

Helmipaikan nikkelitesti

Helmipaikka.fi testaa tuotteistaan nikkelipitoisuudet Chemo-Nickel-testillä, joka paljastaa nikkelipitoisuuden ppm asteikon mukaan (parts per million eli miljoonasosa, 1000 ppm = 1 ‰). Suositusten mukaisesti koruista liukeneva nikkelimäärä voi olla maksimissaan 10 ppm jolloin se ei altista nikkeliallergialle.

Helmipaikka.fi on testannut jokaisen metallikoruerän Kuluttajaviraston suosittelemalla Dimethylglyoxime- reagenssitestillä. Testin mukaan Helmipaikan metallikoruista ei irtoa nikkeliä yli sallitun määrän, joten ne ovat turvallisia käyttää.

Kuten yllä annetuista numeroarvoista selviää, testi ei ole absoluuttisen tarkka. Mikäli sinulla on jo todettu nikkeliallergia helmipaikka.fi suosittaa sinua käyttämään helmi- ja korukivikorujamme.

Tietoa akaattikoruistamme

Akaatti (agaatti) on sitkeä kestävä kivi. Sen tuntomerkkeinä ovat renkaat ja raidat. Sanotaan että se on väreiltään kivikunnan vaihtelevin. Akaatti on aina monivärinen jonka vallitsevina väreinä ovat: harmaa, harmaansininen ja valkoisen sävyt. Akaattia on myös sinivalkoisena, punertavana, ruusunpunertavana, kermanvalkoisena, punertavana, vihreänsinisenä, punasinisenä, punaruskeana, kellanruskeana, oranssina, harmaanmustana ja vihreänä värinä. Akaatissa on lasinkiilto, matta tai silkinkiilto. Se on läpikuultava tai läpinäkymätön.

Sanotaan että akaatti antaa elinvoimia sekä vahvistaa itsetuntoa ja henkistä tasapainoa. Akaatin sanotaan myös vahvistavan sukuelimiä ja lievittävän tuskia. Sitä on käytetty epilepsian ja unettomuuden hoitoon. Astrologiassa akaatti on Härän kivi.

3565_1_td.jpg

Tietoa amatsoniittikoruistamme

Amatsoniitti on kalimaansälpää ja väriltään läpikuultava, vihreä tai sinivihreä. Siinä oleva viiru on valkoinen.

Sanotaan että amatsoniitti vahvistaa sydäntä. Astrologiassa se on Vaa’an kivi.

Tietoa ametistikoruistamme

Ametisti on kvartsia, joista halutuimpia ja myös arvokkaimpia ovat purppuraiset ja violetit kivet. Violetti väri tulee raudasta, mangaanista ja titaanista. Ametistin viiru in valkoinen. Ametistilla on lasinkiilto. Ametisti jalokivi tunnetaan jo antiikin ajalta. Norjan kuningattaren kruunu on koristeltu ametistein. Myös läpinäkymättömät ja hennon violetit muunnokset ovat suosittuja. Näitä korukiviä kutsutaan ametistikvartseiksi. Ametisti voi haalistua kuumuudessa ja valossa, säilytä sitä siis näiltä suojatussa paikassa.

Sanotaan että ametisti auttaa tekemään oikeita päätöksiä sekä suojaa alkoholismilta. Se on tärkeä meditaatiokivi. Ametistin sanotaan myös auttavan unettomuuden hoidossa, lujittavan tahtoa ja parantavan aiheenvaihduntaa. Astrologiassa ametisti on Oinaan kivi.

Tietoa granaattikoruistamme

Granaatin läpinäkyvyys vaihtelee täysin läpinäkyvästä läpinäkymättömään. Granaattia esiintyy monessa eri värissä, yleisimpiä värejä ovat punainen, oranssi, keltainen, ruskea, vihreä, musta ja väritön. On löydetty myös väriään vaihtavia granaatteja, jotka ovat päivänvalossa sinisiä ja keinovalossa violetinpunaisia.

Granaatista kerrotaan montaa legendaa, tässä niistä joitakin. Kerrotaan että Nooa ripusti ison granaatin arkkiin valaistakseen sitä. Granaatin kerrotaan myös suojelevan painajaisilta ja muinaiset egyptiläiset käyttivät sitä vastamyrkkynä ruokamyrkytyksiin ja käärmeenpuremiin. Tarun mukaan kuningas Salomonin rintapanssariin oli kiinnitetty 12 maagista kiveä joista yksi oli iso punainen granaatti. Muinaisessa Egyptissä kuolleiden mukaan laitettiin granaatteja turvaamaan vainajan matkaa tuonpuoleiseen. Monet ristiretkille osallistuneet ritarit kantoivat talismaaninaan juuri granaatteja. 1600-luvulla uskottiin granaatin poistavan melankolisia tunnetiloja.

Granaatilla sanotaan olevan terveydellisiä vaikutuksia. Granaatti vahvistaa itsetuntoa, hoitaa lantion aluetta ja kipuja. Vahvistaa yhteyttä äitimaahan ja perusturvallisuuteemme.

Granaatti on kivenä kestävä ja antaa mielihyvän tunteita vuosien ajaksi. Samoin kuin muutkin kivet sitä on suojeltava naarmuuntumiselta, teräviltä iskuilta sekä äkillisiltä lämpötilan vaihteluilta.

1297_02.jpg

Tietoa hematiittikoruistamme

Hematiitti on mustanruskea, harmaanmusta tai musta. Se on läpikuultava tai läpinäkymätön. Hematiitissa on metallinkiilto tai matta.

Sanotaan että hematiitti tukee solunmuodostusta, vähentää verenvuotoja, parantaa reumasairauksia ja auttaa unettomuuteen. Astrologiassa se on Skorpionin kivi.

3190_2_td.jpg

Tietoa jadekoruistamme

Jade läpikuultava tai läpinäkymätön ja väriltään se vaihtelee lähes valkoisesta tumman vihreään. Väri tulee raudasta ja kromista. Jade on usein laikukasta. Jaden viiru on valkoinen. Jaden kiilto on joko lasikiilto tai rasvakiilto. Jade on jadeiitin kaupallinen nimi.

Sanotaan että Jade tasapainottaa ja rauhoittaa. Se vaikuttaa psyykeen, tukee munuais- ja rakkovaivojen paranemista, lievittää päänsärkyä ja auttaa unettomuuteen. Astrologiassa jade on Ravun kivi.

1219_01.jpg

Tietoa jaspiskoruistamme

Jaspis on tiivistä kvartsimuunnosta ja se on tyypillisimmillään syvänpunaista, massamaista ja läpinäkymätöntä kiveä. Jaspiksessa on valkoisia kvartsi- ja tummia magneettiraitoja. Jaspiksen muita värejä ovat keltainen, violetinpunainen, valkoinen, ruskea ja vihreä. Se tunnetaan värikkäänä ja usein kauniisti kuvioituneena kivenä. Siksi se on erittäin suosittu koru- ja koristekivi. Jaspiksen kiilto on matta ja se on läpinäkymätön.

Jaspiksella sanotaan olevan paljon terveysvaikutuksia. Näistä esimerkkeinä: tukee munuaisten ja virtsarakon toimintaa, tyrehdyttää verenvuotoa, parantaa vatsan, suolen ja maksan toimintaa. Sen uskotaan auttavan myös kihtiin. Astrologiassa jaspis on Neitsyen, Vesimiehen ja Kalojen kivi.

Tietoa karneolikoruistamme

Karneoli kuuluu kalsedoni-ryhmään, ja on yksi kvartsin muunnoksista. Sen väri vaihtelee oranssin ja punaisen välillä, mikä johtuu raudan oksideista. Karneoli on läpikuultava ja sitä käytetään korukivenä. Karneoli on huokoinen joten sitä on mahdollista värjätä.

Karneolin sanotut terveysvaikutukset: se poistaa pahaa oloa ja auttaa edistämään elämää kohti määränpäitä. Vahvistaa omaa identiteettiä ja tuo esille uusia ominaisuuksia sekä motivaatioita. Oven lähelle asetettuna lisää turvallisuutta ja kutsuu hyvinvointia. Karneolia kutsutaan voimakiveksi ja sen värähtely edistää kunnianhimoa ja saavuttamista. Karneoli muistuttaa elämisestä tässä hetkessä ja tämän hetken käyttämistä tulevaisuuden luomiseksi. Karneoli aktivoi henkilökohtaista vahvuutta ja tuo esiin piilossa olevia kykyjä. Karneoli suojaa käyttäjäänsä negatiivisilta tunteilta, erityisesti vihalta, kateudelta ja pelolta, aiheutuivatpa ne omasta itsestä tai ympäristöstä. Egyptiläiset uskoivat karneolin estävän vihaa, kateutta ja suuttumista.

1298_01.jpg

Tietoa kuukivikoruistamme

Kuukivi hohtaa kauniisti sinertävänvalkeana, joka johtuu valon heijastumisesta kiven pinnan alta. Se on arvokas jalokivi. Kuukivessä oleva viiru on valkoinen. Kuukivi on arka paineelle ja täräyksille.

Sanotaan että kuukivi parantaa naistenvaivoja sekä auttaa äänijänteiden vioissa. Astrologiassa se on Vaa’an kivi.

Tietoa lapis latsulikoruistamme

Antiiikin maailmassa lapis latsulia pidettiin kullan arvoisena. Sitä käytettiin lääkkeenä ja värin valmistuksessa. Faarao Tutankhamonin hautakammiosta sitä on löydetty runsaasti.

Lapis latsuli (eli lasuriitti) on vahakiiltoinen ja läpinäkymätön kivilaji. Sen sininen väri johtuu latsuriitista ja sen valkoiset juovat ja laikut ovat kalsiittia. Lapis latsuli on arka hapoille ja kuumuudelle.

Sanotaan että lapis latsuli lievittää pääkipuja, laskee verenpainetta ja ruumiinlämpöä ja auttaa kuukautiskipuihin. Astrologiassa se on Neitsyen ja Jousimiehen merkki.

Kulkukorttikoru lapis latsuli

Tietoa malakiittikoruistamme

Malakiitti on silkinhohtoinen läpinäkymätön smaragdin-mustanvihreä. Malakiitin viiru on kirkkaan vihreä. Malakiitin kiilto on lasin- silkin- tai rasvakiilto. Malakiitti on arka hapoille ja kuumuudelle.

Sanotaan että malakiitti auttaa vatsavaivoihin, pernan ja haiman vaivoissa, se vahvistaa näköä, auttaa unettomuuteen ja lievittää päänsärkyä. Astrologiassa malakiitti on Härän kivi.

Tietoa onykskoruistamme

Onyks on ensisijaisesti raidallinen kivi. Onykseja on värittömiä, valkoisia, keltaisia, ruskeita, punaisia, sinisiä, vihreitä ja mustia. Se on läpinäkyvä, läpikuultava tai läpinäkymätön. Onyksilla on lasinkiilto. Suojattava pesuaineelta.

Sanotaan että onyks tekee hyvää sydämelle ja hermojärjestelmälle.

Tietoa opaalikoruistamme

Opaali tunnetaan värikkäänä ja siitä tiedetään kaikki värivivahteet: ruskea, kellanruskea, ruskeanmusta, punainen, ruskeanpunainen, vihreä, kellanvihreä, väritön, oranssinpunainen. Se on läpinäkyvä tai läpinäkymätön. Opaalissa on lasinkiilto, matta tai helmiäiskiilto.

Opaalin sanotaan vahvistavan sydäntä ja lievittävän vatsa- ja suolistovaivoja. Astrologiassa se on Kauriin kivi.

Rodinointi

Rhodium on kova ja kirkas, hopeanhohtoinen platinametalli jota käytetään korujen pinnoitteena ja valkokullassa. Kaikki valkokultakorut on yleensä pintakäsitelty eli rodinoitu. Rodinoinnilla korulle saadaan aikaan erittäin puhtaan valkoinen pinta. Koska on kyse pintakäsittelystä, se ei ole ikuinen, vaan se kuluu ajan myötä ainakin sormuksista pois osittain tai kokonaan. Rodiumpinnan kulumisen nopeus ja määrä riippuvat hyvin paljon sormuksen rungon muodosta ja sormuksen käyttötavoista. Pintakäsittely kestää sitä pitempään, mitä hellävaraisemmin korua käytät. Koru kannattaa ottaa pois pesulla käynnin ajaksi, kuntosalilla, tiskatessa jne.

1268_01.jpg

Tietoa rodoniittikoruistamme

Rodoniitti on helmiäis- tai lasikiiltoinen, läpikuultava tai läpinäkymätön. Väriltään se on tumma ruusunpunainen, sinertävänpunainen, vadelmanpunainen, punaruskea tai musta. Rodoniitin viiru on valkoinen. Rodoniitin kiilto on lasinkiilto tai helmiäiskiilto.

Sanotaan että rodoniitti vaikuttaa sielullisiin prosesseihin ja verisuonitautien paranemiseen. Astrologiassa se on Oinaan kivi.

Tietoa ruusukvartsikoruistamme

Ruusukvartsi on massamaista kvartsia joka on väriltään hennon vaaleanpunaista, ruusunpunaisesta punaiseen. Se on läpinäkyvä tai läpikuultava ja usein maitomaisesti samettunut. Siinä on joko lasinkiilto tai rasvakiilto. Ruusukvartsin viiru on valkoinen.

Sanotaan että ruusukvartsi muuttaa elämän iloiseksi ja että se tuo onnea rakkaudessa. Sen sanotaan myös poistavan velttoutta ja vahvistavan sydämen toimintaa. Astrologiassa se on Härän kivi.

1218_01.jpg

Tietoa tiikerinsilmäkoruistamme

Tiikerinsilmä kuuluu kvartsiryhmään ja se on kiteinen kvartsimuunnos. Kemialliselta koostumukseltaan se on piidioksidia. Tiikerinsilmä syntyy haukansilmästä krokidoliitin muuttuessa kvartsiksi. Tiikerinsilmän ruskean värin aiheuttaa rautaoksidi. Tiikerinsilmän viirun väri on valkoinen.

Tiikerinsilmä oli 1800-luvulla suuressa arvossa, sitä pidettiin lähes timantin veroisena. Sittemmin sen arvon romahdutti Etelä-Afrikan esiintymien löytyminen. Nykyään tiikerinsilmää käytetään koruissa ja taiteessa. Valon heijastuessa korusta näkyy kissansilmäilmiö. Kivi on erittäin arka suolahapolle.

Tiikerinsilmän sanotaan vahvistavan näkökykyä ja lievittävän astmaattisia oireita. Astrologiassa tiikerinsilmä on Härän ja Kaksosen kivi.

1102_1.jpg

Tietoa topaasikoruistamme

Topaasi on mineraali joka on kauneimmillaan jalokiviluokkaa. Se on lasikiiltoinen, läpinäkyvä tai läpinäkymätön. Ne ovat yleensä erittäin kirkkaita. Topaasia on useita eri värejä: keltainen, kellanruskea, punertava, vaaleanpunainen, väritön, sininen, ruskea ja vihreä. Topaasi on arka iskuille ja paineelle.

Sanotaan että topaasi tuottaa miehille viisautta ja jalomielisyyttä ja naisille kauneutta ja suojaa lapsettomuutta vastaan. Astrologiassa topaasi on Skorpionin kivi.

1106_4.jpg

Tietoa turkoosikoruistamme

Koska turkoosi on ollut jo kauan arvostettu jalokivi, on sillä paljon historiaa ja tiedämme siitä paljon. Jo faaraoitten aikana sitä louhittiin Siinain niemimaalta. Inkat palvoivat sitä, samoin Aztekit. Amerikan intiaanit käyttivät turkoosia rahana. Turkooseja on käytetty korukivinä jo kauan - muun muassa egyptiläiset käyttivät niitä helminauhoissaan jo 5000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Egyptiläiset pitivät turkoosia suojelevana kivenä. Länsimaissa turkoosi on symboloinut sekä Venusta että Jupiteria. Euroopassa turkoosikoruja on annettu muistolahjana. Joissain kulttuureissa se on myös perinteinen 11. vuosihääpäivänä annettu arvokas lahjakivi.

Turkoosi tunnetaan arvostettuna ja suosittuna korukivenä. Se on kauniin värinen muun muassa kuparia, alumiinia ja vettä sisältävä fosfaattimineraali. Turkoosissa on vahamainen kiilto, matta tai rasvakiilto. Se on läpinäkymätön ja väriltään tasaisen taivaansininen, vaalean sinivihreä tai turkoosi. Väri johtuu kuparista ja raudasta. Turkoosin viiru on valkoinen.

Turkoosin sanotaan parantavan hengitysteiden ja keuhkojen sairauksia, vahvistavan sydäntä ja tekevän hyvää silmille. Astrologiassa turkoosi on Kalojen, Kaksosten ja Jousimiehen kivi.

Helmipaikan verkkokaupasta löydät rohkeat, erilaiset ja eriväriset turkoosikorut. Valikoimissamme on erilaisia turkoosikivestä ja helmistä tehtyjä kaulakoruja, rannekoruja, korvakoruja ja kivikorusettejä. Saippua haalistaa turkoosia, ota koru pois pestäessä. Turkoosi on arka myös lämmölle ja reagoi hapon kanssa.

1164_2.jpg

Tietoa sitriinikoruistamme

Sitriini on kvartsi ja väriltään se on sitruunan- tai kullankeltainen. Värjäävänä aineena toimii rauta.

Sanotaan että sitriini vaikuttaa ruoansulatuselimiin, maksaan ja haimaan. Astrologiassa sitriini on Kaksosen kivi.

Tietoa zirkoniakoruistamme

Zirkonia on timanttikiiltoinen, läpinäkyvä tai läpinäkymätön. Zirkonia on kuuluisa timantin veroisesta välkkeestään. Sitä on useita värejä: ruskea, punainen, keltainen, vihreä, sininen tai väritön. Zirkonian viiru on valkoinen. Korukivet hiotaan briljantin muotoon. Se on arka iskuille ja paineelle.

Sanotaan että zirkonialla on maksaa ja haimaa sekä keuhkokipuja ja allergiaa parantava vaikutus. Astrologiassa se on Vesimiehen kivi.

1270_01.jpg

Tietolähteet:

  • Jalokivien maailma (Rudolf Dud’a, Lubos Rejl)
  • Kiviopas (Paavo Korhonen)
  • Kivet ja mineraalit värikuvina (Walter Schumann)
  • Kultaseppien liitto
  • Suomen jalo-ja korukivet (Marjatta Virkkunen, Petteri Kinnunen, Seppo J. Partanen)
  • Wikipedia
  • Kuluttajavirasto
  • http://www.luxonia.com/kivet.html

Helmipaikka Oy suosittelee